Tuskasta kirjoitettua

Apulanta on meikäläiselle hyvin tärkeä yhtye. Voidaan oikeastaan sanoa, että siitä kaikki lähti. Se on kaikkein ensimmäisin bändi, jota joskus ryhdyin fanittamaan ja jonka keikalla pääsin käymään. Olihan siinä silloin 11-vuotias pentu aivan pähkinöinä. Kyseistä yhtyettä sopii myös syyttää siitä ,että olen nyt sekaantunut musiikkiin myös suuremmissa määrin. Eilen päädyin kuuntelemaan yhtyeen vasta ilmestyneen  11. studioalbumin Kaikki kolmesta pahasta, ja kyllähän tuo nyt kolahti sen verran, että täytyy tässä hieman kirjoittaa ja mainostaa.

Monet tuntuvat juuttuneen Apulannan vanhempaan tuotantoon, jolloin tämä uudempi ei oikein tunnu maistuvan. Asia on hyvin ymmärrettävää, sillä onhan vanhoissa ja uusissa biiseissä havaittavissa selvää erilaisuutta. Tämä uusi levykäinen tuntuu kuitenkin tarjoavan herkkuja molempien koulukuntien faneille, sillä kappaletarjotin on hyvin monipuolinen. Mukaan mahtuu niin vanhemman kuuloista punkahtavaa materiaalia (Zombeja ja Vääryyttä!!1!), tuttuja viimevuosien tyylisiä biisejä (Agressio ja Pihtiote), kuin myös rauhallisempia balladeja (Yksinkertainen ja Paju).

Levyn aloittaa pirteänpuoleinen, vasta singlenäkin ilmestynyt rallatus, jossa yhtyeen laulaja-kitaristi Toni Wirtanen laulaa nälkäisinä laahustavista voittamattomista zombeista. Zombeja-kappale edustaa sanoituksiltaan sitä kepeämpää Apista, ja kappale onkin erottuva muista hieman raskaampia aiheita käsittelevistä kappaleista. Viha, pettymys ja katkeruus ovat koko levyn ajan kuultavia teemoja, joiden mukaista kappaleiden tunnelmakin on. Wirtanen on hiljattain käynyt läpi melkoisen ihmissuhdekriisin, joka paistaa sanoituksista pitkälle. Kerrassaan loistavat sävellyksetkin antavat aihetta miettiä, pitäisikö kenties Wirtasella olla useamminkin sydänsuruja. Niin mainiota inspiraatiota hän näyttää niistä saaneen. Levy on todellakin taidetta, joka on syntynyt puhtaasta tuskasta.

Basisti Sami Lehtisen ja rumpali Sipe Santapukin soitto on perushyvää ja tuttua Apulanta-tyyliä, eikä anna aihetta erityisiin mainintoihin. Kappaleiden sovitukset sen sijaan ovat mielenkiintoisia. Monet biisit on verhoiltu mahtipontisin jousitaustoin, ja tuovatpa rajun Paaso-kappaleen vaskipuhaltimetkin hieman lisämakua levylle. Nämä Apulannalle erikoiset koristeet ovat aiempaa tärkeämmässä osassa, ja mitä luultavimmin live-yleisökin pääsee nauttimaan niistä bändin pitkäaikaisen kiertuekiippari Antti Pitkäjärven ansiosta. Levylle on päätynyt vierailemaan myös PMMP-yhtyeen laulaja Mira Luoti, joka vetää Wirtasen kanssa duettona herkän Paju-kappaleen.

Kokonaisuutena levy kuullostaa enemmän kuin mainiolta. Kappaleiden monipuolisuus ja mielenkiintoiset sanoitukset tuovat kuunneltaessa hymyn huulille. Mielenkiintoisuudesta huolimatta levyn sanoitukset käsittelevät kuitenkin hyvin samanlaisia aiheita, ja jatkuva agressiivisuuden ja pettymyksen painottaminen voivat olla pidemmän päälle ärsyttäviäkin asioita. Toisaalta sanoituksiin voi olla helppo samastua, ja ehkäpä tässä on juuri lätty, jonka voi vihantunteissaan kuunnella kokonaan. Suosittelen ainakin tutustumaan tähän levyyn, joka on ehdottomasti Apulannan 2000-luvun helmiä. Annetaan vielä lopuksi pisteet mukavasta maalaus-tyyppisestä kansitaiteesta.


Kuvat ovat Apulannan viimevuotisilta Lutakon keikoilta. Tähän loppuun en nyt viitsinyt mitään sinkkubiisiä laittaa, niitä kuulee kyllä radiostakin. Sen sijaan pistän itselleni mieleen jääneen kappaleen Yksinkertainen.

"Minä haluaisin rauhaa,

mut sota tähän sieluun solmittiin.

Sota, jota kuitenkaan kukaan

ei voita koskaan."