Tivolielämää: Home sweet home



Pyyntöjäkin tätä asiaa koskien on sadellut, joten luulen, että teitä kiinnostaa tietää, millaisessa paikassa majailen. Osalla tivolityöntekijöistä on matkassa omat asuntovaunut, mutta ne, joilla moisia yleellisyyksiä ei ole, saavat käyttöönsä tivolin tarjoaman "yksiön". Tämä muutaman neliömetrin laajuinen luksuslokaali sijaitsee rekassa, ja täällä tulen viettämään koko kesän. Kuvassa on asunto ulkoa päin. Oman kämppäni ikkuna on toinen oikealta.

Asunnon tarjoama viihdykekatras ei ole järin mahtava. Sänky löytyy, samoin myös jääkaappi. Lisäksi on myös perus vaatekaappi ja mikro, joka kämpän vakiovarusteisiin ei kuulu. Harmiksi joudun toteamaan, että sen antama ilo ei ole kovin suuri, rikkinäinen kun on. No, voipahan se sentään ruokakomeron virkaa ajaa. Mukana on tietysti myös tietokone, kuinkas muuten tätä päivittelisin, ja kitara, jota ilman en pitempään reissuun voi missään nimessä lähteä.



Ensimmäiset päivät olivat melkoista totuttelua, mutta asuntoon sopeutui melko nopeasti. Olen tottunut jo niin, että voin jopa kutsua sitä kodiksi. Kotihan se minulle nyt toistaiseksi on, yksinkertaisesta ulkoasustaan huolimatta. Loppujen lopuksi aika, jota täällä vietän, on minimaalisen pieni. Lähinnä yöt nukkuen. Muutoin ollaan joko töissä, lenkillä, kaupassa, grillaamassa tai saunomassa. Ei ole siis kovin suurta syytä eristäytyä neljän pienen seinän sisään.

Asunto on liikkuvaa mallia, ja sain oppia kantapään kautta, että tavarat on kiinnitettävä kunnolla muuton ajaksi. Ei nimittäin tullut mieleen, että joku voi kössiä ja vaikkapa rymistellä niin, että koko rekka heiluu. Olipa mukavaa päästä illalla kämppään, jossa kaikki tavarat olivat levällään. Myös jääkaapin sulatuslokerosta tullut vesi oli lattialla varsinaisen miellyttävää.



Tavarat on syytä kiinnittää kunnolla muuton
ajaksi, tai käy näin.

Kuva on otettu kämpän ovelta. Tilaa ei ole
järin runsaasti. Vaatekaappi ja pieni
pöytä mikron kera löytyvät oikealta
kulman takaa.



Tivolielämää: On the road again

Sunnuntai-iltana tuli taas aika laittaa sirkus kauniisti pakettiin ja valmistautua hyppäämään tien päälle. Tällä kertaa urakkaan upposi viime kertaan verrattuna tunti vähemmän, mikä tarkoitti tietenkin pitempiä yöunia. Aamulla taas pakkasimme saunan ja keittiön sekä heitimme roskikset lavalle. Tämän jälkeen olikin jo aika istuutua ratin taakse ja pistää kaasua pohjaan. Kello oli kutakuinkin puoli yksitoista.

Edessä oli siis noin 500 kilometriä Turusta Kuopioon. Melkoisen pitkä matka, ja ajovauhtikin oli pidettävä suunnilleen kahdeksassakympissä, sillä en toki halunnut tappaa tuota asuntoauton vanhusta. Mutta minnekäs tässä kiire valmiissa maailmassa? Kasaaminen alkaisi vasta seuraavana aamuna, joten tämän päivän tavoite olisi vain päästä perille. Aurinko paistoi koko matkan ja Bon Jovi raikasi auton stereoista. Ajaminen oli kyllä peijakkaan mukavaa ja tunnelma mitä loistavin, kun Lost Highway soi taustalla. Pysähdyksiä tuli tehtyä tarpeen mukaan. Ensimmäisen ruoka- ja tankkaustauon pidin hieman ennen Tampereelle saapumista.

Iso plussa matkassa oli myös se, että ajoreitti kulki Jyväskylän läpi. Tulipahan nähtyä hieman kotiseutua näin kuukauden poissaolon jälkeen. Kuitenkin loppumatkasta pieni paniikin poikanen alkoi kehittyä. Hankasalmen jälkeen auton bensavalo alkoi palaa, ja seuraava takkauspaikka olisi vasta Kuopiossa. On se kumma, miten Hankasalmen ja Kuopion väliltä ei löydy ainuttakaan huoltoasemaa! Vieras ja vanha auto alla, eikä mitään käsitystä, kuinka kauan se vielä kulkisi. Kaiken kukkuraksi auto ei sieltä ihan pieniruokaisimmasta päästä ole. Siinä sitten tuskahien valuessa laskeskelin kilometrejä ja toivoin, että löpö riittää. ABC-kyltin ilmaannuttua näkökenttään tiesin kuitenkin, että hyvinhän tässä käy.

Ajoin siis huoltoasemalle aikeenani tankata, mutta eikös juuri minun kohdalleni sattunut niin, että bensa-automaatti päätti kettuilla ja saattaa itsensä jonkinlaiseen virhetilaan. Ja rahanihan tietenkin jäivät koneeseen. Eipä silti hätää, ei muuta kuin kassalle ja siellä ongelmakin selvisi. Jouduin tosin odottamaan kymmenisen minuuttia ennen kuin sain rahani takaisin ja pääsin suuntaamaan toiselle mittarille. ABCeeltä tivolille oli matkaa enää muutaman rampin verran, ja loppumatka sujuikin rennosti ja pääsin turvallisesti perille kellon näyttäessä puolta seitsemää. Tuli siinä sitten ajettua koko 9-tie päästä päähän.

Kaikilla matka ei kuitenkaan sujunut yhtä hyvin. Eräs sankari sai tehtäväkseen ajaa traktoria kahden peräkärryn kera. Ja niinhän siinä kävi, kuten edelliselläkin matkalla, että moottorin hihna katkesi ja matka tyssäsi siihen pitkäksi aikaa. Lopulta hän saapui perille seuraavan päivän aamuna, takanaan noin vuorokauden mittainen matka. Voin sanoa, että ei näyttänyt kovin iloiselta tämä kaveri.

Eikä siinä vielä kaikki. Kävipä myös niin, että puolimatkassa yhden rekan moottori sanoi sopimuksensa irti. Tämä sattui tietenkin olemaan se rekka, joka veti minun kämppääni. Loppumatkan tuo auto kulki sitten hinurin avulla ja saapui perille hieman ennen kahta yöllä. Oli siinä odottamista, sillä illalla ei enää minkäänlaista hommaa ollut, kaikki viihdykkeet sun muut tavarat olivat tietenkin kämpällä ja ylläni oli ainoastaan likaiset työvaatteet. Jotenkin se aika sitten kului ja pääsin vihdoin nukkumaan. Tällainen reissu tällä kertaa.

Tivolielämää: Hulinaa ja vilskettä

Vapun aika on tivolille menestyksekästä ja tärkeää aikaa. Aivan kuten me jyväskyläläiset olemme tottuneet saamaan Suomen tivolin vieraaksemme joka vappu, saapuu tivoli Sariola aina Turkuun. Suuri kaupunki ja hyvä ajankohta tietää tietysti rutkasti rahaa, ja rahahan se tätä maailmaa pyörittää. Grillityöntekijän mukaan koko puolen vuoden kauden tuotosta noin kolmannes tulee Turusta puolentoista viikon aikana. On se melkoista.


Hulinapäivien ajaksi laadittiin normaalista poikkeava laitemiehitys, jota ei muutettu lainkaan päivittäin kuten yleensä. Samat henkilöt siis pyörittivät samoja laitteita perjantaista tiistaihin. Väkeä oli odotettavissa runsaasti, joten työntekijöiden määrää laitteilla lisättiin, jotta ihmisiltä saataisiin kiskottua enemmän rahaa nopeammin. Kaupunkikohtaiset tilapäistyöntekijät saivat pyörittää lastenlaitteita, kun taas vakituiset sijoitettiin isommille vehkeille.

Minun tehtäväni oli toimia kummitusjunalla puolalaisen työtoverini kanssa. Heppu osoittautui mukavaksi ja hänen kanssaan oli hauska keskustella. Suurimman osan työajasta nyhdin ihmisiltä lippuja ja ohjasin heitä laitteeseen. Työ meni kutakuinkin näin: "Matkaliput kiitos. Ja sitten odotetaan pieni hetki. Sieltä tuleekin vapaa vaunu, voitte mennä. Älkää ryntäilkö, ei ole kiirettä. Poistuminen toiselta puolelta. Ja montakos teitä tulikaan kyytiin? Noin, olkaa hyvä." Toverini ruokatunnin aikana minun täytyi hoitaa laitetta yksin ja sekös vasta oli velmua touhua. Koita siinä nyt sitten samalla ottaa lippuja, opastaa ja ajaa vielä junaa. Hieman meinasi kiire tulla.


Efekteiltään kummitusjuna on vielä auttamattomasti lapsekengissä, ja tästä asiakkaat antoivatkin hieman palautetta. Niinpä kenttäpäällikkö päätti laittaa yhden hepun kummitusjunan sisälle pelottelemaan. Se tuntui toimivan oikein hyvin, eikä palautetta enää tullun. Efekteihin on todennäköisesti tulossa lisäystä vielä kesän aikana.

Vappuaattona asiakkaita oli selvästi odotettua vähemmän. Jonoa kylläkin riitti pitkään, mutta kenttä ei ollut läheskään täysi. Rannekkeita ei ollut vappuna käytössä, joten lippuja tuli oikein urakalla. Lippupiikkikin täyttyi pävin aikana, mikä vie normaalisti suunnilleen neljä päivää. Vappupäivä oli taas varsinaista myllyä. Porukkaa riitti aamusta iltaan ja kentällä ei tyhjää kohtaa näkynytkään. Avasimme kymmeneltä ja jonoa kertyi heti. Ensimmäisen kerran laite seisoi vasta puoli seitsemän jälkeen illalla. Olipahan ainakin tekemistä ja lippuja kertyi reilusti yli kaksi piikillistä. Aurinko paistoi mukavasti ja jättikin sitten otsaan pipon takia kivat rusketusrajat. No peijakas.

Vappuaaton lippupiikki klo 14, 16, 18 ja 21

Vappupäivänä sitä porukkaa oli

Aurinko laskee keilahallin taa