Jokainen muovaa oman elämänsä aivan itse. Rakennuspalikoina tässä mittavassa projektissa toimivat ne kaikki päätökset ja valinnat, joita läpi elämämme teemme. Hetkonen, saamme siis omilla päätöksillämme tehdä elämästämme juuri sellaisen kuin itse haluamme. Vai meneeköhän se sittenkään aivan niin?
Myöhästyessäsi linja-autosta voita valita, käveletkö perille silläkin uhalla, että seuraava linikka ajaa hetken kuluttua taas ohitsesi, vai odotatko, jolloin saatat joutua seisoskelemaan paikallasi pitkänkin tovin. Kaupan leipähyllyllä taas pohdit aivosi ruvelle miettiessäsi ottaisitko ruisleipää vai sämpylöitä. Nähdessäsi pultsarin ojan pohjalla kävelet joko kylmän viileästi ohitse tai hoidat paikalle apua. Nämä kaikki asiat ovat vain päätöksiä, joita joutuu tekemään. Vain päätöksiä. Mutta aina niiden tekeminen ei ole helppoa.
Kuinkas silloin, kun valinnan vaikeus iskee? Joskus valitseminen punaisen ja sinisen välillä tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, jolloin paras ratkaisu tuntuu olevan koko asian jättäminen tuonnemaksi. Päätösten lykkääminen on itsessään myös päätös, ja onkin helppoa antaa asioiden vain olla. Jättää koko sotku taakseen ja odottaa, kunnes se sitten joskus tulevaisuudessa kävelee vastaan. On tarpeetonta vaatia, että ihminen kykenisi tekemään kaikki valintansa välittömästi.
Valinnoilla ohjataan elämää, mutta joskus tulee tehtyä välttämättä huonojakin päätöksiä, sillä lottorivi ei aina osu kohdilleen. Oikeastaan harvemmin osuu. Mutta juuri nämä huonot päätökset tekevät elämästä mielenkiintoista. Ja olisihan se toki hieman mautonta, mikäli tietäisimme etukäteen, mihin mikäkin päätös tulee johtamaan.
maanantai 27. helmikuuta 2012
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
After all the time runs too fast
Lähteminen on aina vaikeinta. Monien elämässä tulee varmasti hetkiä, jolloin uudesta ovesta on astuttava haparoiden sisään, samalla kun kaikki vanha jää taakse. Joskus tällaiset hetket tuntuvat hyvin kaukaisilta, eikä niiden saapuminen näytä lainkaan realistiselta. Vaan yhtäkkiä sitä tajuaakin, että tässä sitä ollaan matkalla eteenpäin yksikiskoisella radalla, jossa suunnan vaihtaminen ei enää onnistukkaan.
Ei sitä heti osannut ymmärtää, että tähän ne koulupäivät tosiaan loppuvat. Lukuloma alkaa ja kouluun on mentävä enää kokeiden merkeissä. Viimeiset viikot olivat tosin varsinaista tuskailua ja koulusta vain halusi pois mahdollisimman nopeasti. Kaikesta tästä huolimatta olo on nyt hyvin haikea. Tuntuu, että jotenkin sitä vain haluaisi kuitenkin takaisin. Olen suorastaan ymmälläni, kuinka asiat liikuttavat minua näin.
Kahdessa ja puolessa vuodessa ehtii tapahtua yllättävän paljon asioita. Muistoja tuon lukion aikana on kerääntynyt rekkalasteittain, eikä niitä voi enää kärrätä pois. Ne ovatkin sitten se ainoa, mitä jää jäljelle. Kaikki ne hyvät hetket, juhlat, joulunäytelmä, wanhojen tanssit, achtungit kirjastossa, viimeiset hulinaviikot abina... Mahtavaa aikaa.
Sitten ovat tietysti ne lukuisat ystävät, kaverit ja koulutoverit, joita tunnun kaipaavan jo nyt. Jopa niitä kaikkein rasittavimpia apinoita, jotka saivat teepannun kiehumaan harva se kerta. Ikävä on jopa sitä päänauontaa, jota sain ärsyttävästä luonteestani johtuen kuulla hyvinkin usein. Se kaikki tuntui vaan niin normaalilta. Usein satuin miettimään, että enhän minä tänne kuulu. Nyt lähdön jälkeen huomaan, että kuuluin sittenkin.
Loppujen lopuksi elämä jatkuu aina eteenpäin, kohti uusia elämää suurempia hetkiä. Ajat muuttuvat, me kaikki olemme vain muutoksen uhreja. Vai opetuslapsia? Sen saamme päättää itse. Meidän on vain roikuttava köydestä kiinni pitäen muutosten tuulten piiskatessa vasten kasvoja. Kyllä ne siitä joskus tyyntyvät, ainakin hetkeksi.
Jos te koululaiset luette tätä, haluan vielä kiittää teitä kaikkia niistä hetkistä, joita koulussa ja sen ulkopuolella saimme yhdessä viettää. Toivottavasti tarinaa on vielä jäljellä, eikä lopputekstien aika ole vielä. Ne ovat nimittäin usein pitkästyttävää katsottavaa.
Tällä hetkellä päässäni soi useita tunnetilaani kuvaavia kappaleita, mutta päätin valita tämän Suurlähettiläiden pirteän rallatuksen, sillä juuri tämän kappaleen soitettuamme jätimme hyvästit koulullemme.
Kiitos Norssi 2009-2012
Ei sitä heti osannut ymmärtää, että tähän ne koulupäivät tosiaan loppuvat. Lukuloma alkaa ja kouluun on mentävä enää kokeiden merkeissä. Viimeiset viikot olivat tosin varsinaista tuskailua ja koulusta vain halusi pois mahdollisimman nopeasti. Kaikesta tästä huolimatta olo on nyt hyvin haikea. Tuntuu, että jotenkin sitä vain haluaisi kuitenkin takaisin. Olen suorastaan ymmälläni, kuinka asiat liikuttavat minua näin.
Kahdessa ja puolessa vuodessa ehtii tapahtua yllättävän paljon asioita. Muistoja tuon lukion aikana on kerääntynyt rekkalasteittain, eikä niitä voi enää kärrätä pois. Ne ovatkin sitten se ainoa, mitä jää jäljelle. Kaikki ne hyvät hetket, juhlat, joulunäytelmä, wanhojen tanssit, achtungit kirjastossa, viimeiset hulinaviikot abina... Mahtavaa aikaa.
Sitten ovat tietysti ne lukuisat ystävät, kaverit ja koulutoverit, joita tunnun kaipaavan jo nyt. Jopa niitä kaikkein rasittavimpia apinoita, jotka saivat teepannun kiehumaan harva se kerta. Ikävä on jopa sitä päänauontaa, jota sain ärsyttävästä luonteestani johtuen kuulla hyvinkin usein. Se kaikki tuntui vaan niin normaalilta. Usein satuin miettimään, että enhän minä tänne kuulu. Nyt lähdön jälkeen huomaan, että kuuluin sittenkin.
Loppujen lopuksi elämä jatkuu aina eteenpäin, kohti uusia elämää suurempia hetkiä. Ajat muuttuvat, me kaikki olemme vain muutoksen uhreja. Vai opetuslapsia? Sen saamme päättää itse. Meidän on vain roikuttava köydestä kiinni pitäen muutosten tuulten piiskatessa vasten kasvoja. Kyllä ne siitä joskus tyyntyvät, ainakin hetkeksi.
Jos te koululaiset luette tätä, haluan vielä kiittää teitä kaikkia niistä hetkistä, joita koulussa ja sen ulkopuolella saimme yhdessä viettää. Toivottavasti tarinaa on vielä jäljellä, eikä lopputekstien aika ole vielä. Ne ovat nimittäin usein pitkästyttävää katsottavaa.
Tällä hetkellä päässäni soi useita tunnetilaani kuvaavia kappaleita, mutta päätin valita tämän Suurlähettiläiden pirteän rallatuksen, sillä juuri tämän kappaleen soitettuamme jätimme hyvästit koulullemme.
Kiitos Norssi 2009-2012
lauantai 11. helmikuuta 2012
Kalliiksi käy!
Eipä tainnut kirjoittaja tulevaa arvata, kun silloin 16-vuotiaana pojankloppina asteli uuden koulun ovista sisään lukiokoulutus mielessään. Valmistuminen tuntui kaukaiselta haaveelta, jota ei suuremmin tullut ajatelleeksi. Vaan nopeasti aika riensi, ja nyt voidaankin vain todeta, että tässä sitä ollaan. Kolme päivää koulua jäljellä, sitten penkkarit, risteily ja lomille. Varsinainen koulu siis loppuu, sen kauan tavoitellun lakin edessä on enää se suuri koetus.
Mutta mikä olikaan se asia, jota kirjoittaja ei arvannut? No tietysti se, kuinka käsittämättömästi koulun päättäminen kurittaakaan lompakkoa! On kaikenmaailman rahareikää, ja lisää tuntuu tulevan jatkuvasti. Täytyy maksaa penkkarirekat, -puvut ja -karkit ynnä muut kertakäyttöiset hauskuudet. Sitten uhkaavasti huojuvaan laskukasaan pamahtaa vielä se abihuppari, ja kronikkakin täytyisi vielä hankkia. Mikäli edustaisin vastakkaista sukupuolta, olisi minun hankittava näihin penkinpainajaisiin vielä kansallispukukin. Huh huh, onneksi olen mies. Lohdutukseksi naisia kohtaan voin kuitenkin todeta, että ei se syksyllä ostamani ylppäripukukaan ihan halpa ollut.
Lopuksi täytyy muistaa vielä se merkittävin rahaimuri. Se risteily. Kuljetuksineen tämän yhden yön mittaisen risteilyn kustannukset nousemat lähemmäs pariasataa euroa. Laivan hintatasoa en rohkene vielä edes ajatella. On pöyristyttävää, miten rahastus voidaan viedä näin pitkälle. Markkinoinnin periaatteet tuntevat tietävät, että hinta määräytyy kysynnän mukaan. Abiristeily on tietysti monille lukion kohokohta, ja onhan se melkoinen once-in-a-lifetime -kokemus. Koko laiva täynnä nuoria juhlahumussa, kyllähän sinne kaikki haluavat, eikä hinnalla siis liene suurtakaan väliä. Mielestäni hinnat ovat silti hieman epäreiluja, ottaen huomioon, että tavallisen risteilyn kykenee maksamaan kaksinumeroisella summalla.
Kuinka pitkälle tällainen rahastus voidaan viedä? Missä tulee raja vastaan? Raja, jolloin opiskelijabudjetilla elävän nuoren lompuuki kokee tuskaisen nälkäkuoleman? Moni on varmasti tuskaillut samaa. Mutta mikäli koulun päättymisestä haluaa tehdä näyttävän, on siihen sijoitettava hieman (ja vähän enemmänkin) pääomaa.
On kuitenkin hyvä muistaa, että eihän ketään pakoteta hyppäämään mukaan tähän rahamyllyyn. Mitkään mainituista kustannuksista eivät ole absoluuttisen pakollisia, halutessaan valmistumisesta voi suoriutua myös lähemmäs nollabudjetilla. Mutta kerrankos täällä eletään, eikä lukion päättäminenkään aivan jokapäiväinen tapahtuma ole. Oman mielipiteeni mukaan on siis vähintäänkin tarpeellista avata ne tiukimmatkin rahahanat ja rällätä oikein kunnolla. Eiköhän siis laiteta elämämme parhaat pirskeet pystyyn ja mietitä huomista vasta myöhemmin.
Mutta mikä olikaan se asia, jota kirjoittaja ei arvannut? No tietysti se, kuinka käsittämättömästi koulun päättäminen kurittaakaan lompakkoa! On kaikenmaailman rahareikää, ja lisää tuntuu tulevan jatkuvasti. Täytyy maksaa penkkarirekat, -puvut ja -karkit ynnä muut kertakäyttöiset hauskuudet. Sitten uhkaavasti huojuvaan laskukasaan pamahtaa vielä se abihuppari, ja kronikkakin täytyisi vielä hankkia. Mikäli edustaisin vastakkaista sukupuolta, olisi minun hankittava näihin penkinpainajaisiin vielä kansallispukukin. Huh huh, onneksi olen mies. Lohdutukseksi naisia kohtaan voin kuitenkin todeta, että ei se syksyllä ostamani ylppäripukukaan ihan halpa ollut.
Lopuksi täytyy muistaa vielä se merkittävin rahaimuri. Se risteily. Kuljetuksineen tämän yhden yön mittaisen risteilyn kustannukset nousemat lähemmäs pariasataa euroa. Laivan hintatasoa en rohkene vielä edes ajatella. On pöyristyttävää, miten rahastus voidaan viedä näin pitkälle. Markkinoinnin periaatteet tuntevat tietävät, että hinta määräytyy kysynnän mukaan. Abiristeily on tietysti monille lukion kohokohta, ja onhan se melkoinen once-in-a-lifetime -kokemus. Koko laiva täynnä nuoria juhlahumussa, kyllähän sinne kaikki haluavat, eikä hinnalla siis liene suurtakaan väliä. Mielestäni hinnat ovat silti hieman epäreiluja, ottaen huomioon, että tavallisen risteilyn kykenee maksamaan kaksinumeroisella summalla.
Kuinka pitkälle tällainen rahastus voidaan viedä? Missä tulee raja vastaan? Raja, jolloin opiskelijabudjetilla elävän nuoren lompuuki kokee tuskaisen nälkäkuoleman? Moni on varmasti tuskaillut samaa. Mutta mikäli koulun päättymisestä haluaa tehdä näyttävän, on siihen sijoitettava hieman (ja vähän enemmänkin) pääomaa.
On kuitenkin hyvä muistaa, että eihän ketään pakoteta hyppäämään mukaan tähän rahamyllyyn. Mitkään mainituista kustannuksista eivät ole absoluuttisen pakollisia, halutessaan valmistumisesta voi suoriutua myös lähemmäs nollabudjetilla. Mutta kerrankos täällä eletään, eikä lukion päättäminenkään aivan jokapäiväinen tapahtuma ole. Oman mielipiteeni mukaan on siis vähintäänkin tarpeellista avata ne tiukimmatkin rahahanat ja rällätä oikein kunnolla. Eiköhän siis laiteta elämämme parhaat pirskeet pystyyn ja mietitä huomista vasta myöhemmin.
torstai 2. helmikuuta 2012
Tervetuloa paratiisiin!
Niin se sitten alkoi. Nimittäin maailman kalleimmaksi nimetty TV-sarja Terra Nova. Tämän kauan odotetun sarjan on tuottanut maailmanluokan ohjaaja Steven Spielberg, mikä nosti odotukset varsin korkealle. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Tässä tapauksessa rahan kanssa ei ole kitsasteltu, ja hevosena toimii itse Spielberg.
Tarinan ideassa on havaittavissa selvästi jonkin asteista ympäristöpropagandaa. Tämän amerikkalaisen scifi-draaman alussa eletään vuoden 2149 saastuneessa maailmassa. Ylikansoittuminen ja ilman huonontunut laatu alkavat käydä kuolemanvaaralliseksi ongelmaksi, ja eläminen on miltei mahdotonta. Ainoa keino selvitä on matkata 85 miljoonaa vuotta ajassa taakse päin Terra Nova -nimiseen siirtokuntaan. Aivan, aikaan jolloin dinosaurukset elivät. Sarjan keskeisessä osassa pyörii Shannonien perhe, joka muuttaa tähän kyseiseen paikkaan. Terran Novaa pidetään paratiisina, mutta myöhemmin alkaa käydä selväksi, ettei paikka olekaan aivan sitä, miltä se aluksi näyttää. Ensimmäisen jakson peruusteella tarkempaa juonta ja tulevia tapahtumia on vaikea lähteä tämän tarkemmin availemaan, mutta jännitystä on varmasti tulossa.
Elokuvan miljöö on hyvinkin kiehtovan näköistä Jurassic park -tyylistä eksoottista luontoa. Jo pelkästään upeiden maisemien takia sarja on katsomisen arvoinen. Ulkoasu on siis hyvinkin kunnossa, ja huomaa kuinka sarjan visuaalisuuten on panostettu. Dinosaurusten aitous ei tosin yllä aivan Jurassic Parkin tasolle, mutta ottaen huomioon, että kyseessä on TV-sarja, ei tulos ole lainkaan huono.
MTV3 on selvästi panostanut sarjauutuuteen. Mainoksia pyörii runsain määrin ja lähetysaika on laitettu suoraan lauantai-illan primetimeen. Tämähän on melkoisen riski veto, sillä muut kanavat tarjoavat laajan litanian erilaisia elokuvia samoihin aikoihin. Maikkari näyttää kuitenkin luottavan sarjaan, ja toki itsekin uskon katsojia riittävän.
Mikäli missasitte sarjan avausjakson viime lauantaina, ei hätää: Jakso on katsottavissa vielä MTV3 katsomossa. Sarja vaikuttaa kaikin puolin odotusten mukaiselta, ja itse en ainakaan aio jättää tulevaa jännitystä väliin. Steven Spielberg on jälleen lunastanut lupauksensa.
Tarinan ideassa on havaittavissa selvästi jonkin asteista ympäristöpropagandaa. Tämän amerikkalaisen scifi-draaman alussa eletään vuoden 2149 saastuneessa maailmassa. Ylikansoittuminen ja ilman huonontunut laatu alkavat käydä kuolemanvaaralliseksi ongelmaksi, ja eläminen on miltei mahdotonta. Ainoa keino selvitä on matkata 85 miljoonaa vuotta ajassa taakse päin Terra Nova -nimiseen siirtokuntaan. Aivan, aikaan jolloin dinosaurukset elivät. Sarjan keskeisessä osassa pyörii Shannonien perhe, joka muuttaa tähän kyseiseen paikkaan. Terran Novaa pidetään paratiisina, mutta myöhemmin alkaa käydä selväksi, ettei paikka olekaan aivan sitä, miltä se aluksi näyttää. Ensimmäisen jakson peruusteella tarkempaa juonta ja tulevia tapahtumia on vaikea lähteä tämän tarkemmin availemaan, mutta jännitystä on varmasti tulossa.
MTV3 on selvästi panostanut sarjauutuuteen. Mainoksia pyörii runsain määrin ja lähetysaika on laitettu suoraan lauantai-illan primetimeen. Tämähän on melkoisen riski veto, sillä muut kanavat tarjoavat laajan litanian erilaisia elokuvia samoihin aikoihin. Maikkari näyttää kuitenkin luottavan sarjaan, ja toki itsekin uskon katsojia riittävän.
Mikäli missasitte sarjan avausjakson viime lauantaina, ei hätää: Jakso on katsottavissa vielä MTV3 katsomossa. Sarja vaikuttaa kaikin puolin odotusten mukaiselta, ja itse en ainakaan aio jättää tulevaa jännitystä väliin. Steven Spielberg on jälleen lunastanut lupauksensa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)