Matka alkoholin luvattuun maahan

Herätys pamahti päälle 05.45 ja kömmin pöhnäisenä ylös sängystä noin tunnin yöunien jälkeen. Edellisillan bileet olivat varsin vauhdikkaat, minkä seurauksena olotilani muistutti lähinnä kuollutta norppaa. Ei välttämättä niinkään iloliemen nauttimisen seurauksena, vaan mieli sattui muuten olemaan täynnä ajatusten myrskyä.

Menomatka sujui varsin uneliaasti. Laivamme Vinking Line XPRS lähtisi Helsingistä klo 11.30, joten aikaa matkaan oli hyvin, ja perilläkin olimme meidät tuntien ihme kyllä ajoissa. Laivalle pääsy aiheutti heti rennon ja innostuneen fiiliksen, ja suuntasimmekin samantien nauttimaan janoomme tuopilliset kylmää olutta. Laivaan tutustuttuamme huomasimmen sen olevan hyvin pieni ja sisältävän niukasti viihdykettä. Loppumatkasta tyylsyys alkoi jo pikkuhiljaa hiipiä selkämme taakse, ja päädyimme tappamaan aikaa syytämällä kolikoita kehnonoloisiin peliautomaatteihin, jonne ne sitten valitettavasti jäivätkin.

Kaksi ja puolituntisen matkan jälkeen maihin päästyämme ryntäsimme heti kaupungille. Siellä tapasimme kaverini tyttöystävän, joka sattui olemaan Tallinnassa samaan aikaan, ja lähdimme hänen kanssaan etsimään tyydytystä suureen nälkäämme. Löysimme pienen viihtyisän ravintolan kaupungin vanhasta osasta, ja ruokakin osoittautui erinomaiseksi. Syötyämme kiirehdimme matkamme pääkohteeseen, jo legendaksi muodostuneeseen Super Alkoon, tuohon janoisten paratiisiin, joka taitaakin olla yksi suurimmista turistikohteista Tallinnassa.

Voi veljet. Kyllähän sitä pieneltä pojalta loksahti suu auki. Suurta varastohallia muistuttanut paikka oli aivan valtava ja jokaista nurkkaa myöten täynnä erilasia juomia. Koeta siinä nyt sitten jotakin ostaa, kun et osaa päättää mitään. Valikoima oli suunnaton ja hinnat erittäin alhaisia. Esimerkiksi laatikollinen olutta maksoi vaivaiset 12 euroa. Tämä kaikki laittoi todellakin nupin sekaisin. Etsittyäni tuliasviinit porukoilleni siirryin omaan ostoslistaani, ja kärryt alkoivatki täyttyä varsin nopeasti. Kiirekin alkoi tulla, mutta lopulta selvisimme ulos asti.

Tavaraa kaupassa oli aivan käsittämätön määrä

Lasti oli aivan jäätävä.  Meitä oli kolme kaverusta, joiden kannettavana oli neljä täpötäyttä olutkärryä, matkalaukku, kaksi pullokassia ja vielä reppu. Mahtoi olla kyllä näky. Vaikka terminaalille oli matkaa vain muutama sata metriä, totesimme hetken käveltyämme, että eihän tästä tule yhtään mitään. Emme kuitenkaan heittäneet laatikoitamme paikallisten puliukkojen käytettäväksi, vaan onneksemme läheisellä taksitolpalla oli tilataksi, johon saimme sopivasti juomamme mahtumaan. Niin, ja tietysti itsemmekin. Kuskikin osoittautui varsin letkeäksi veijariksi, ja matka terminaalille ja siitä laivaan sujui hyvin. Yksi lonkerolava siinä rumbassa kuitenkin hajosi, mutta ongelma ei ollut suuri ja saimme korjattua sen juoksemalla leikkisästi tölkkien perässä parkkipaikalla. Pääsimme heti lastaamaan tuomiset farmarimalliseen autoomme, jonka peräkontti täyttyikin kattoon asti. Tämän seurauksena perä melkein hipoi maata.

Suomeen päästyämme pelkäsimme kovasti joutuvamme tullin kynsiin, sillä emme halunneet matkaamme enää ongelmia. Onneksemme tulli ei ollutkaan auki, ja pääsimme ajamaan pois satamasta varsin nopeasti, jonka jälkeen ajatuksemme kääntyivät taas kerran ruokaan. Ajoimme Lahteen asti, missä huomasimme, että McDonalds oli siirtynyt jo yöaikaan, vaikka kello oli vasta hieman yli kymmenen. Tästä pöyristyneenä suuntasimme torin grillille, mikä osoittautuikin huomattavasti paremmaksi ja halvemmaksi vaihtoehdoksi. Kotosalle pääsimme noin kahden aikoihin yöllä, jolloi väsymys painoi jo kovasti harteita, ja itse suuntasinkin samantien kiskomaan unta palloon.

Reissu oli kaikenkaikkiaan hyvin onnistunut ja suuremmilta ongelmiltakin vältyimme erinomaisesti. Tulemme varmasti suorittamaan vastaavia retkiä tulevaisuudessa, sillä onhan reissaaminen varsin mukavaa, ja mikäli siihen sisältyy halpaa alkoholijuomaa, on hyöty kaksinkertainen. Lisäksi matka oli varsin edullinen: Matkakustannukset, joihin lasken risteilyn lisäksi oman osani polttoaineista ja koko päivän ruokailut, olivat omalta osaltani noin 60 euroa. Matka oli todellakin hintansa väärti.

Hävytöntä touhua

Katsoin tässä näin Tapaninpäivän ajanvietteeksi elokuvan Snatch -Hävyttömät. Eräs henkilö oli tätä kovin kehunut ja jopa sanonut maailman parhaaksi elokuvaksi, joten odotukset olivat hyvinkin korkealla. Mutta jo elokuvan alkumetreillä saattoi huomata, että eihän tämä nyt kuitenkaan taida yltää sinne henkilökohtaiseen top kymppiin asti.

Kyseessä on siis rikos/komediaelokuva vuodelta 2000, jonka on ohjannut Guy Ritchie. Ohjaaja ei itselleni ainakaan sano mitään, ja näyttelijätkään eivät kovin tuttuja ole. Poikeuksena täytyy kuitenkin mainita tuo vanha ketku Brad Pitt, joka veti roolinsa mustalaisnyrkkeilijä Mickeynä erittäin uskottavasti ja viihdyttävästi, sekä Transporter -elokuvista tuttu Jason Statham.

Elokuvan juoni on yleispiirteittäin melko sekava ja se koostuu monesta eri tarinasta. Päähenkilöitäkin on useita, ja elokuvassa edetään niinsanotulla "ympäri mennään, yhteen tullaan" -meiningillä. Lopussa tarinat siis yhdistyvät toisiinsa ja kaikkeen löytyy jonkimmoinen järki. Jos sitä tässä elokuvassa ylipäätään on. Lyhyesti sanottuna elokuvassa juostaan arvokkaan 84:n karaatin timantin perässä, kun taas toisaalla järjestetään laittomia nyrkkeilyotteluita ja uhkapelejä.

mustalaisnyrkkeilijä Mickey (Brad Pitt) esittelee palkkioksi haluamansa asuntoauton kuvaa promoottori Turkishille (Jason Statham) ja tämän apurille Tommylle (Stephen Graham)

Vauhtia ja toimintaa elokuvassa on kyllä riittämiin. Käsikirjoitus myös toimii hyvin, ja huumoria on saatu mukaan riittävästi, välillä tosin mopo on karannut käsistä oikein kunnolla. Henkilöhahmot ovat myös hyvin mielenkiintoista, ja on viihdyttävää katsella, mitä kaikkea he ovat valmiita tekemään rahan eteen. Vaikkei tämänkaltainen tyylilaji lukeudukkaan suosikkeihini, on silti todettava, että tälläinen läskiksi vedetty vauhtikomedia toimii. Oikein hauskaa aivot narikkaan -viihdettä.

Peijakkaan joulu

Joulu on täällä. Ja muuallakin. Ehkä kaikkialla. Taas. Mutta kohta se on jo ohi. Peijakas.

Iän lisääntyessä voi huomata, että joululla ja sen merkityksellä on tapana muuttua. Enää se ei tunnukaan yhtä jännältä, kuin silloin kersana, jolloin sitä odotettiin kuin kuuta nousevaa. Nykyään joulukalenterin luukkujen avaaminenkin unohtuu, ja koko joulun odotus jää paljon vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi itse hädin tuskin muistineilen  herätessäni, että on jouluaatto. Lisäksi kaikenlainen mystisyys ja muu "joulumieli" ovat kai matkustaneet lomalle ja sinne sitten jääneetkin.

Ennenkaikkea joulu on markkinajuhla. Kaupoissa käy aivan jäätävä ruuhka, kun ihmiset poukkoilevat ympäriinsä tapellen siitä, kuka saa suurimman kimpaleen kinkkua. Liikkeiden toimitusjohtajat taas hykertelevät innosta kuullessaan kassakoneiden kilinää. Tai siis pankkikorttien viilausta, eihän kukaan nykyään käteistä käytä. Kaiken lisäksi joulupukista on tullut kaupallisuuden symboli, mikä laittaa tietysti miettimään, onko oikein käyttää maagista ja koko maailman tuntemaa hahmoa nylkemään ihmisiltä rahaa. Mutta onhan se totta, että lahjat (jotka yleensä kaupoist rahalla ostetaan) kuuluvat etenkin lasten jouluun ja luovat hyvää mieltä. Mutta odottakaas vaan alennusmyyntejä. Kohta on helvetti irti.

Sitten vielä se kuuluisa ruoka. Näin jouluna on tapana syödä runsaasti, ja joulun jälkeen moni tuutti pursuaakin yli äyräiden jouluherkkuja. On suklaata, soosia, läskiä. marmelaadia, puuroa ja tietenkin kinkkua. Laatikoista puhumattakaan. Mutta miksi jouluna täytyy syödä niin paljon? No, tämähän tapa on tietysti peräisin historiasta nälkämaan ajoilta. Köyhissä talonpoikaisperheissä elettiin hyvin niukalla ruoalla koko vuosi. Vuodessa oli yksi päivä, jolloin ruuan kanssa ei kitsasteltu, vaan kaikki saivat syödä niin, että mahat turposivat ja napit irtosivat. Se päivä oli tietysti joulu, tuo luvattu ruoan ja yltäkylläisyyden päivä, ja perinne on jatkunut näihin päiviin saakka.

Itse olen kyllä kova jouluruoan (ja ruoan yleensäkin) ystävä, mutta kun on viikon ajan ahminut samoja jouluruokia, pärjää hyvin seuraavaan jouluun asti. Tosin kinkkua voisi kyllä useammin olla tarjolla, tietysti sinapin kera.

Näihin täyteläisiin tunnelmiin lopetan tämänkertaisen tarinani. Lisäksi haluan toivottaa teille kaikille tasapuolisesti rasvantäyteistä joulun aikaa! Muistakaa syödä, laihduttaa ehtii myöhemminkin.

Yöt ovat jännää aikaa

Ihmisillä on useita erilaisia tapoja viettää yönsä. Muutamina esimerkeinä mainittakoon kuutamokävely, television tuijottaminen, dataaminen ja baaritiskille sammuminen.Yleisin tapa viettää yö lienee kuitenkin nukkuminen, jota itsellänikin on tapana yleensä harrastaa. Mutta tässä sitä ollaan. Kello paukuttaa 00.52, mikä on jo kohtuu myöhä oman sisäisen kelloni mukaan, ja koneella istun. Mutta kaikkeen on tietysti syy.

Illalla kaverini soitti ja ilmoitti vaihtavansa viihteelle. Hän kysyi ystävällisesti voisinko mahdollisesti toimittaa hänet yöllä kotiin, ja minähän tietysti suostuin, jalo ritari kun olen. Kuskit, nuo arjen sankarit ja taksikuskien palkanleikkaajat. Elämä olisi paljon hankalampaa, jos ei olisi ketään, joka ystävällisesti noutaisi humalaiset rettelöitsijät keskellä yötä klubilta ja kuljettaisi turvallisesti kotia kohti. Periaate on kuitenkin, että kukin kuskaa vuorollaan. Siispä nyt edessä on vielä kolmisen tuntia ajantappamista.

Eipä se kuitenkaan mitään. Loppuen lopuksi sitä löytää harvinaisen paljon tekemistä näinkin myöhään. Huone on viimeiset pari viikkoa ollut kovin huonossa hapessa, ja nyt onkin loistavasti aikaa hieman siivoilla ja tehdä porukoiden nalkutus tarpeettomaksi. Mielessä kävi toki myös elokuvan katsominen, mutta yllättäen Facebook nielikin aikaa melko huolella. Lisäksi Fenderini ansaitsi jälleen uuden setillisen kieliä, mitä sitten tuossa jo tovin asentelin. Ja mainittakoon tähän vielä, että onhan blogi myös kelpo ajanvietettä.

Nyt on pari levyllistä Gunnareita ja Hanoita kuunneltu ja puoli pussillista makeisia (12 E-koodia, aivan jäätävää!!) syöty. Pöytäkin on vielä siivoamatta, joten tekemistä riittää. Mieli on silti kovin korkealla ja väsymyskään ei paina. (ai ei vai, silmät jo lupsahtelee). Onhan tämäkin tapa viettää yö.

Alkusanat

On se kyllä varsinainen peijakas! Kaikenlaista sitä elämässä tulee tehtyä, mutta että ihan blogin kirjoittaminen. Aivan käsittämätöntä. Kirjoittaa nyt nettiin toinen toistaan turhempia tarinoita siinä toivossa, että jotain muka oikeasti kiinnostaisi.

Tilanne on kuitenkin se, että äidinkielen YO-kirjoitukset lähestyvät, ja kirjoitustaidon kehittäminen & ylläpitäminen ovat nyt jos joskus ajankohtaista kauraa. Ja tuntuuhan tämä "muille kirjoittaminen" paljon järkevämmältä, kuin kirjoittaa tarinoita äidinkielen vihkoon, jonka sitten nukkumaanmennessä sulkee pöytälaatikon uumeniin. Kun kirjoitukset ovat ohi, saatan hyvinkin sulkea koko roskan ja kiistää kokonaan kirjoittaneeni sitä. Tai toisessa tapauksssa jään pahasti koukkuun ja siitä tuleekin minulle ylitsepääsemätön pakkomielle, joka seuraa minua läpi elämäni.

Äidinkielellisistä syistä olen päättänyt toteuttaa blogini ehkä hieman ärsyttävästi virallista kirjakieltä käyttäen. Olkaapa siis hyvät, nauttikaa ja ärsyyntykää. Aikomus ei ole rajata blogia vain tiettyihin asioihin, vaan haluan kirjoittaa monipuolisesti minua kiinnostavista arkisista asioista. Tältä erää peijakas kuittaa ja jää miettimään seuraavan päivityksen aihetta.